Mikkelin elokuva-akatemia – Lastenkoti (2018)
Mikkelin kansalaisopiston nuorten elokuva-harrastajien Mikkelin elokuva-akatemia lähti tekemään elokuvan sijaan sarjaa. Sarjan idea oli koostua noin viiden minuutin jaksoista. Jaksoja julkaistiin sitten verkossa yksi kerrallaan. Ryhmä käsikirjoitti itse sarjaa eteenpäin kuvausten edetessä. Ryhmä vastasi itse myös kaikesta muusta, kuten puvustuksesta, tarpeistosta ja lavastuksesta. Editointi toteutettiin Ihmeiden kehdon kanssa yhdessä.
Lastenkoti kertoo rinnakkaistodellisuudessa sijaitsevasta lastenkodista, johon uusi Urho-niminen nuori herra päätyy. Paikka ei kuitenkaan aivan vastaa meidän maailmamme lastenkoteja, ja sen hän tulee huomaamaan melko nopeasti.
Sarjan kolme ensimmäistä jaksoa on nähtävissä seuraavista linkeistä: